Sign in



Yup — Kaikki On Hyvin

Paroles:
Oli päivä maailman parhain, oli vaatimuksia jo varhain
Joita toimitettiin ties mistä, oli hirveetä säätämistä
Kello kaulassaan aika juoksi käsittämättä minkä vuoksi
Tiesi vain tuloksia täytyi nostaa, piiskata kuolluttakin hevosta
Niin me ravattiin kehdosta hautaan, hakattiin aivan kylmääkin rautaa
Kaikki tiesi jo tullessaan sisään, nyt vaan kiiresti kaikkea lisää
Laitettiin vaikka heikolle jäälle, elementtitalot toisten päälle
Radio toisti tunnissa kerran: "Peilistäs näet maailman herran"

Jotain siitä kai kuuli tuo tuuli kun kovin niin ryhtyikin puhaltamaan
Alkoi mahtavaa myrskyä yllemme valmistamaan
Voi meitä! Voi teitä! Eksyneitä!
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Pelastusarmeijaporukka yГ¶n metelГ¶i ja pastori rumpua lГ¶i

Mustat pilvet kerääntyi ensin, aivan kohta jo rakeita lensi
Räntää, kiviä, rapaa ja muuta, taivas alkoi sylkeä ja huutaa
Ja kuin jännitetty jousi, ostoskeskus otti ja nousi
teräksisille verkkojaloilleen, eikä kukaan jäisi aloilleen
Pääkseen puolet Puolanmaata pisti, keskelle keikkumaan nätisti
Palavat silmänsä keltaisista hampurilaisketjun kirjaimista
Se löi Vapaudenpatsaasta vinon, pilvenpiirtäjistä halkopinon
Jälleen kokonainen kansa juoksi, nyt vain henkiriepunsa vuoksi

Metroasemasta jäi vain tomumaja marmorille maatumaan
Ja kun keskustori katosi käsitin, moni tulisi kaatumaan

Se viskoi taloja virtojen suihin, katuvaloja puistojen puihin
Rouvat moottoritiesillan alla tukki korvia persilijalla
Huusi sireenit kellot ja väki, joka ukkostaivaalla näki
kun tuli vaunut ja helvetin piskit, meteoreja kupeiltaan iski
Silloin viime hetkellä juuri, tuli taivaan leimahdus suuri
Sokaisi koko surkean maan, suisti ratsuväenkin radaltaan

Sitten oli jotain aivan uutta, pelkkää pimeää hiljaisuutta
Ja kun valkeni vaimoni vaan, pyyhki pölyistä pukuaan
Että joku meitä silmiin sahaa, jos se olikin vain unta pahaa
Vaan jos niin kuka tän sopan keitti, tänne merenrantaan meidät heitti

Kuka sekoitti herrat ja narrit niin hyvin ettei enää milloinkaan
toista toisesta erottamaan kyennyt taikuri taitavinkaan
Maailmaan tiemme kun toi, oli vain hämäryys ja sekava syys
Kultaisin aterimin herrat puuroa sГ¶i ja pankkiiri rumpua lГ¶i

(Äskettäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta)

Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
Saa uskomaan että kaikki muukin on
Nyt kaikki on hyvin, taivas on hyvä
Se on seesteinen, syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on
Kaikki on hyvin, meri on hyvä
Se on sininen syvä, loputon
saa uskomaan että kaikki muukin on

Kaikki on hyvin
Paroles de chanson Kaikki On Hyvin (traduction)
Paroles de chanson (en français)

Ecrire votre commentaire!
Widget
Listen online
Code for your site and Helpful information
Ci-dessus vous pouvez voir le clip vidéo de la chanson, qui ont été ajouté par nos utilisateurs. Vous pouvez le consulter directement sur notre site ou téléchargez-le sur votre ordinateur et le transférer dans le format ordinaire. AVI (DivX) en utilisant YouTube Downloader. Vous pouvez le téléchargez ici. Utilisez-le pour le convertir dans un fichier vidéo normal, que vous pouvez regarder avec vos amis à tout moment, même si vous êtes quelque part a un pique-nique pendant le week-end. Le programme peut également convertir vidéo YouTube dans des formats qui utilisent l'iPod, iPhone, PSP, Apple TV, Pocket PC et bien d'autres teqniques mobiles. Le logiciel détecte automatiquement la présence d'un lanceur sur la page et vous pourrez télécharger et convertir plusieurs fichiers. Si vous trouvez une erreur ou ce clip ne correspond pas à la chanson, puis faire des ajustements à ce formulaire. Pour définir cette vidéo sur votre site ou votre profil, cliquez sur le code ci-dessus. Il sera copié dans les presse-papiers, et vous aurez besoin seulement de l'insérer dans l'espace nécessaire sur votre site, blog ou profil. Si vous avez des questions, s'il vous plaît n'hésitez pas nous à demander et il nous fera plaisir de vous répondre.
La chanson Yup Kaikki On Hyvin est présentée par Lyrics-Keeper. Vous pouvez utiliser Flash-scroller en tant que karaoké de la chanson Kaikki On Hyvin si vous avez la possibilité de télécharger le phonogramme(.mid ou .kar files). Pour quelques chansons nous avons la traduction exacte des paroles. Ici vous pouvez télécharger la traduction de la chanson Yup Kaikki On Hyvin. Nous voudrions que les paroles de la chanson soient très correctes, donc, si vous avez quelques corrections, envoyez-les nous s’il vous plaît. Si vous voulez télécharger gratuitement la chanson Kaikki On Hyvin au format mp3, vous pouvez le faire chez l’un de nos sponsors musicaux.